Digitalisaatio muuttaa työtä – Mitäs sä siis oikeestaan teet?

”Mitä sä siis oikeestaan teet” kuulee kysyttävän yhä useammalta digitalisaation ympärillä toimivalta henkilöltä. Nuoruuden keskustelut mahdollisista työpaikoista bussikuskina tai poliisina ovat vain kaukainen muisto. Vaikka monilta osin työtehtävät ovat yksinkertaistuneet yhä useammin helpot tehtävät korvaa automaatio. Tahot, jotka pyrkivät näkemään kokonaisuuksia ovat suurempien haasteiden edessä kuin koskaan.

 

Pyrin mahdollistamaan yksilön onnistumisen verkostojen avulla siten, että se tukee organisaation tavoitetta

 

Kymmenien tutkimusten mukaan lähes kaikki työympäristössä tulee muuttumaan. Sen myötä organisaatioiden toimintaympäristöjen kokonaisvaltainen kehittäminen on mennyt entistä vaikeammaksi hallita. Teollisen ajan opit prosesseista voidaan unohtaa, kun työtä ei tehdä toisiaan seuraavina vaiheina. Kommunikaation rakenteet sortuvat ja organisaatiorakenne ei enää kerro kenen tulisi olla tietoinen asioista tai kuka voi työntekijää auttaa. Tietovirtojen fiksu hallinta, verkostojen tehokas toiminta, onnekkaat sattumat ja innovaatio nousevat lähes jokaisen aktiivisesti kehittyvän organisaation strategiassa esille.

 

Se joka väittää ymmärtävänsä uuden työn kehittämisen kokonaisuuden valehtelee. Kokonaisuuden ratkaisemissa vaaditaan moninaista näkemystä liiketoiminnan johtamisesta aina työn konkreettiseen organisointiin ja tietovirtojen hallinnasta yksittäisen henkilön motivointiin – ja kaikkea siltä väliltä. Alalla toimivat organisaatiotkin voivat erikoistua vain tiettyihin osiin koko muutoksen arvoketjua, koska kymmenottelijan on vaikea päihittää sprintteriä sileällä. Se luo tilaa kooltaan pienempien toimijoiden verkostoille, jotka osaavat määritellä palveluidensa rajapinnat ja siten tukea asiakasta oikeaan suutaan.

 

On tervettä aina toisinaan pysähtyä miettimään mitä itse ja me organisaationa oikeastaan teemme

 

Tämän tyyppisessä ympäristössä on tervettä aina toisinaan pysähtyä miettimään mitä itse ja me organisaationa oikeastaan teemme. Selkeyttää viestiä, miettiä asiakkaalle koituvaa arvoa ja arvioida mitkä ovat sen rajapinnat muiden toimijoiden tarjoamiin.

 

Taannoin keskustelimme etäjohtamisen kehittäjän Ulla Vilkmanin kanssa vallitsevasta murroksesta. Määritimme hänen tarjoamien johtamisen kehitysmallien ja meidän teknologialla skaalautuvien muutosjohtamisen, verkostomaisen työn ja tietovirtojen hallintaan keskittyvien palveluiden suhdetta. Koostin hänelle tavoitettamme ja kerroin, että pyrin mahdollistamaan yksilön onnistumisen verkostojen avulla siten, että se tukee organisaation tavoitetta.

 

Tai ainakin jotain sinne päin, koska aidon konsultin tavoin en osaa ajatusta kahta kertaa samoiksi sanoiksi pukea. Mutta sitä siis oikeastaan teen ja käytännössä… No siitä voi lukea muista blogeistani.