Mitä Jeesus voi opettaa meille pelillistämisestä?

, , , ,

Juhani VuotiJoulu on lähestymässä ja se pysäyttää yhteiskunnan läntisellä pallonpuoliskolla ainakin hetkeksi. Ajatukset ovat meidän läheisissämme ja pohdimme, miten voisimme tehdä jotain hyvää ympäristössämme. Uskonnollisesti joulun keskeinen henkilö on Jeesus. Tässä blogikirjoituksessa tarkoitukseni on juhla-ajan kunniaksi tarkastella, mitä Jeesuksella olisi opetettavaa meille pelillistämisestä. Hän osasi nimittäin kertoa erinomaisia, ajatuksia herättäviä kertomuksia. Pyrkimykseni ei ole korostaa tarinan uskonnollisia argumentteja, vaan kertomus itsessään on briljantti, ja sen avulla voi tarkastella pelillistämisen perinteisestä poikkeavasta näkökulmasta. Tarina menee näin:

”Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. ’Menkää tekin viinitarhaan’, hän sanoi heille, ’minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.’ Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: ’Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?’ ’Kukaan ei ole palkannut meitä’, he vastasivat. Hän sanoi miehille: ’Menkää tekin minun viinitarhaani.’

Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: ’Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.’ Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: ’Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.’ Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’”

Koko päivän töitä tehneet purnasivat oikeutetusti. Palkkaus oli tietysti epäoikeudenmukainen eniten töitä tehneitä kohtaan, ja palkkausjärjestelmänä se ei taatusti olisi kannustava. Tarinan fokus ei kuitenkaan ole oikeudenmukaisuudessa vaan armossa. Armo on meidän aasinsiltamme pelillistämiseen. Pelillistämisessä usein pyritään olemaan oikeudenmukaisia. Se on osa motivointia silloin, kun pelillistämisessä on kyse jonkin tyyppisestä kilpailusta. Mutta pelillistäminen ei aina tarkoita kilpailua. Itse pelillistämisellä ei kuitenkaan tavoitella oikeudenmukaista palkitsemista, vaan ihmisten motivoimista haluttuun toimintaan.

Tarinassa KAIKKI tekivät työtä. Se on itsessään erinomainen saavutus. Hyvin toteutettuna pelillistämisen avulla kannustetaan monia ihmisiä toimimaan. Erinomainen pelillistetty toteutus kannustaa kaikki toimimaan. Kaikki ihmiset eivät motivoidu kilpailusta, ja monia oman suorituksen vertailu muihin voi jopa pelottaa. Tärkeintä on silloin kohdata yksilö sellaisena kuin hän on ja kannustaa häntä hänelle sopiviin saavutuksiin.

Työsuoritukseen perustuvassa kannustamisessa palkitaan usein onnistuneita suorituksia. Palkitseminen on jossain suhteessa työsuorituksen tuottoon, eikä palkkio koskaan ylitä itse tuottoa. Olisihan täysin järjetöntä, jos palkkio olisi arvokkaampi kuin tuotto. Ajattelemme näin, koska palkitsemiseen tarkoitetut resurssit ovat rajalliset, ja resurssien määrä on yleensä riippuvainen juuri suorituksiin liittyvistä tuotoista.

Pelillistämisessä kyse ei kuitenkaan ole vain taloudellisesta tuotosta ja sen jakamisesta osallisille. Pelillistämisessä motivointiin voidaan käyttää muitakin resursseja kuin vain kylmää käteistä. Näiden resurssien määrä vaihtelee, ja joissain tapauksissa ne ovat rajattomia. Yksinkertaisimmillaan tällainen resurssi on positiivinen palaute. Kiitos ei ole pois keneltäkään muulta. Se ei maksa antajalle mitään, mutta on silti arvokas vastaanottajalle ja motivoi häntä eteenpäin. Jos resursseja on rajattomasti, mikä estäisi meitä olemasta armollisia ja kannustavia, kuten tarinan isäntä?

Pelilllistämisessä on kyse siitä, että ihminen saa sen, mikä saa hänet toimimaan. Ei siis vain sitä, minkä hän tuloksen perusteella ansaitsisi. Oikein pelillistetty työpaikka on työntekijän taivas.

Kirjoittaja vastaa Cloudrivenin pelillistämiseen, koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen liittyvistä asiantuntijapalveluista ja on opiskellut insinööritieteiden lisäksi teologiaa. Juhanin ajatuksia voit lukea lisää myös Gamify-blogista.