Tag Archive for: joulukalenteri

Johtaminen on helppoa ja hauskaa

Ei johtaminen oikeasti ole vaikeaa. Vaikeita tilanteita toki tulee eteen, mutta lähtökohtaisesti kyse on ihan normaalista kahden ihmisen välisestä vuorovaikutuksesta. Johtamisessa on kyse ihmissuhdetaidoista. Kaikkein tärkeintä on aito kiinnostus toisesta ihmisestä ja työyhteisössä kiinnostus toisen työstä.

Mitä Jeesus voi opettaa meille pelillistämisestä?

Joulu on lähestymässä ja se pysäyttää yhteiskunnan läntisellä pallonpuoliskolla ainakin hetkeksi. Ajatukset ovat meidän läheisissämme ja pohdimme, miten voisimme tehdä jotain hyvää ympäristössämme. Uskonnollisesti joulun keskeinen henkilö on Jeesus. Tässä blogikirjoituksessa tarkoitukseni on juhla-ajan kunniaksi tarkastella, mitä Jeesuksella olisi opetettavaa meille pelillistämisestä. Hän osasi nimittäin kertoa erinomaisia, ajatuksia herättäviä kertomuksia. Pyrkimykseni ei ole korostaa tarinan uskonnollisia argumentteja, vaan kertomus itsessään on briljantti, ja sen avulla voi tarkastella pelillistämisen perinteisestä poikkeavasta näkökulmasta.

Virtuaaliset työtilat helpottavat ryhmän johtamista

Olen SEYn toiseksi suurimman jäsenyhdistyksen, Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistyksen, hallituksen jäsen. Hallitustoimintaan kuuluu valtava määrä isompia ja pienempiä tehtäviä. Pysyäksemme kärryillä ja muistaaksemme kaikki käsitellyt asiat sekä tehtävät työt tarvitaan paljon tiedostoja, käytäntöjä, listoja ja yhteinen paikka kaikelle tälle tiedolle.

Tiedolla johtamisen murros syntyy ymmärryksestä

Olemme helposti valistajia ja opettajia toisillemme, ja siiloudumme omiin olettamiimme ja taustoihimme. Sen sijaan todellisessa murroksessa, kulttuurin muutoksessa, kysymys on toisen ymmärtämisestä ja molempien ymmärrystä ja motivaatiota lisäävien menetelmien löytymisestä. Sana menetelmä kiinnittää asian tässä nyt tekemiseksi – tavoitteen ollessa muuttunut tekeminen ja työtapa.

Stressitön joulu – Mission Impossible?

Ensi viikolla edessä oleva jouluaatto aiheuttaa monille, paitsi toimistolla, myös kotona kasvavan rästitehtävien listan. Joulukalenterin hupenevat luukut saavat kokeneimmankin joulunviettäjän panikoimaan. Miten ehdin hoitamaan kaiken ajoissa? Jouluun valmistautuminen on varsinainen palapeli – vaikka sen viettäisi reissussakin.