#ModernWorkMonday

Vieraana uuden työn muutosprosessia läpikäyvä Sipoon kunta. Keskustelimme CDO Ethel Erikssonin ja Kehittämisasiantuntija Merja Teljamon kanssa muutoksen vaikutuksesta kuntasektorilla. Yhtäläisyyksiä muutokseen havaittiin niin kunta- kuin yksityissektorilla.

”muutos on isoa, muutos on nopeaa ja muutosta tarvitaan koko ajan. Pelkästään nämä asiat vaikuttavat siihen, että me etsimme koko ajan uusia toimintatapoja, jotka helpottaisivat muutosta.”

On siis paineita kasvattaa henkilöiden tuottosuhdetta.

”Olemme Sipoossa onnellisessa asemassa, koska asiakkaita tulee koko ajan enemmän. Meidän on pakko löytää uusia tapoja tehdä töitä, että pystytään palvelemaan asiakkaita paremmin. Pyrimme siihen, ettei tarvitse ottaa lisää porukkaa, vaan tehdään asioita järkevämmin samalla porukalla.”

Sipoon kunnassa digitaalisten palveluiden, työn tekemisen ja asiakaspalvelun eteenpäin vieminen on tärkeässä roolissa.

”Asiakaskäyttäytyminen on muuttunut niin paljon, että meidän on pakko tarjota digitaalisia palveluita, haluttiin tai ei. Meidän on myös organisaationa kasvettava siihen suuntaan, että pystymme tarjoamaan ne palvelut.”

Kuten yleensä, tutustuttiin myös Cloudrivenin johtamistapoihin ja tällä kertaa kehitettiin yhdessä asiakaskokemuksen tuottamista eri prosesseissa. Myös näiltä osin asioita jäi mieleen.

”Voisimme ottaa paljon mallia niiltä osin, jotka soveltuvat kuntaan. Olisi paljon asioita, jotka hyödyttäisivät meidän asiakkaita ja myöskin helpottaisivat meidän prosesseja, kun lähdettäisiin ajattelemaan asiakkaasta päin vieläkin enemmän.”

” ”Mitataan paljon, raportoidaan vähän.” Tämä lause jäi erityisesti mieleen. Se herätti ajatuksen, että mitä pitäisi mitata, mitä pitäisi raportoida vai pitäisikö ja millä tavalla?”

”Puhutaan paljon tavoitejohtamisesta ja teillä näkyi selkeästi, että kukaan ei kysynyt keneltäkään ”Kuinka monta tuntia aiot tänään olla töissä?” vaan ”Mitä aiot tehdä?”. Meidänkin pitäisi pystyä johtamaan tavoitteita.”

Mikä on Modern Work Monday?

Uusi työ on jatkuvaa oppimista ja uusien toimintamallien kehittämistä. Itse uskomme yhteisölliseen ja verkostomaiseen oppimiseen, joka tapahtuu ennen kaikkea käytännön tekemisen kautta. Siksi avaamme omat ovemme teille, jotka haluavat löytää uusia tapoja johtaa työpäiväkokemusta ja luoda tätä kautta parempia asiakaskokemuksia sekä motivoida työntekijöitään onnistumaan.

Modern Work Monday on Cloudrivenin maanantain läsnätyöpäivä, johon kutsumme asiakasorganisaatioita ja asiantuntijoita oppimaan yhdessä ja vuorovaikutteisesti tutustumalla meidän omaan työpäivään käytännön tasolla.

Uusi työ on oppimista. Tule mukaan #ModernWorkMonday -päiväämme!