Ohjelmistoyritys Cloudriven tähtää vahvaan kansainväliseen kasvuun

Jukka Koskenkanto tähyää kansainvälisille markkinoille.

Jukka Koskenkanto tähyää kansainvälisille markkinoille.

Cloudriven laajentaa seuraavien kahden vuoden aikana liiketoimintaansa Pohjois-Amerikan pelillistettyjen järjestelmäratkaisujen kasvaville markkinoille. Kasvuväylä auttaa kansainvälistymiseen liittyvissä haasteissa.

Pelillistettyihin järjestelmäratkaisuihin erikoistunut ohjelmistoyritys Cloudriven on hyväksytty mukaan työ- ja elinkeinoministeriön toimijoiden yhteiseen Kasvuväylä-palveluun. Cloudrivenin tavoitteena on seuraavien kahden vuoden aikana saavuttaa tukeva jalansija Pohjois-Amerikan ja Euroopan markkinoilla. Yritykselle nimetty Kasvuluotsi kartoittaa yhdessä yrityksen kanssa kulloinkin parhaiten sopivat julkiset rahoitus- ja asiantuntijapalvelut nopeaan kasvuun ja kansainvälistymiseen.

”Suomi on meille hyvä tuotekehitysmarkkina, mutta kasvua lähdemme hakemaan ulkomailta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa markkinat ovat valtavat”, sanoo Cloudrivenin toimitusjohtaja Jukka Koskenkanto.

Cloudriven sai viime vuonna Tekesiltä rahoitusta kansainvälistymisstrategian ja liiketoimintamallin sekä pelillistetyn yrityssovellusalustan kehittämiseen Skene-peliohjelmasta. Lähivuosina suunnitelmat on tarkoitus viedä käytäntöön ja mukanaolo Kasvuväylässä tukee yrityksen kansainvälistymistä.

Kansainvälistymisstrategian ensimmäisessä vaiheessa syksyllä 2014 Cloudriven aloittaa kumppaniverkoston kartoituksen Yhdysvalloissa. Atlantin toiselta puolen etsitään kumppaniyrityksiä erityisesti valmennus- ja koulutustoimialalta.

”Suunnitelmissamme on tuoda syksyllä markkinoille verkkovalmennuksiin ja -koulutuksiin keskittyvä uusi maailmanlaajuinen verkkopalvelu, joka tekee oman osaamisen kehittämisestä helppoa ja hauskaa”, kertoo Koskenkanto.

Toinen Cloudrivenin kansainvälistymisstrategian kärkituote on pelillistetty käyttäytymisen ja suorituksen johtamisen työkalu Habit Behavior Engine. Sen avulla voidaan vahvistaa haluttuja käyttäytymisiä antamalla toiminnasta välitöntä palautetta. Habit on saanut hyvän vastaanoton Suomessa, ja pelillistettyjen järjestelmäratkaisujen kysyntä kansainvälisesti on kovaa: pelillistäminen on ollut tutkimusyhtiö Gartnerin hypekäyrän huipulla jo parin vuoden ajan.

Lisätietoja
Toimitusjohtaja Jukka Koskenkanto, Cloudriven Oy, puh. 050 560 4607

Lisätietoja Kasvuväylästä
Kehityspäällikkö Minna Andersson, Tekes, puh. 050 5577 529