White Paper: Driving the People Business − Kuinka luot pelillistämisen avulla kestävää kilpailuetua?

, , ,

Pelillistämismarkkina kasvaa kovaa vauhtia. M2 Research on ennustanut, että markkina kasvaa tänä vuonna 88 prosenttia, ja MarketsandMarketsin mukaan maailmanlaajuisen pelillistämismarkkinan koko olisi vuonna 2018 jo 5,5 miljardia dollaria. Pohjois-Amerikka on isoin markkina-alue, mutta Eurooppa ja Aasia ovat aivan kannoilla. Mutta mistä pelillistämisessä oikeastaan on kyse? Kuinka pelillistäminen voi auttaa yritystäsi kasvattamaan liiketoimintaa ja saamaan uusia asiakkaita?

Sujuvat liiketoimintaprosessit ovat yrityksen menestyksen kannalta olennaisen tärkeitä, mutta vielä tärkeämpiä ovat ne ihmiset, joiden pitäisi toimia prosessien mukaisesti. Pelillistämisessä on ennen kaikkea kyse ihmisistä: kuinka löytää oikeat toimintatavat ja työkalut henkilöstön, asiakkaiden ja kumppanien motivointiin ja sitouttamiseen?

Cloudrivenin uusi white paper Driving the People Business − How Gamification Creates Sustainable Competitive Advantage for Your Business antaa vastauksia siihen, miten pelillistämisen avulla voidaan saavuttaa kestäviä liiketoimintahyötyjä. Se on erinomainen ja kattava lukupaketti jokaiselle liiketoiminnan kehittämisestä, johtamisesta ja pelillistämisestä kiinnostuneelle.

Lataa ilmaiseksi PDF-muodossa

[wpcol_2third id=”” class=”” style=””]

[contact-form-7 404 "Not Found"]

[/wpcol_2third]

[wpcol_1third_end id=”” class=”” style=””]

White Paper Driving the People Business

[/wpcol_1third_end]