Mistä motivaatio oppimiseen?
Ensimmäinen kosketukseni motivaation yhteydestä oppimiseen on viimeiseltä yliopistovuodeltani, kun suoritin opettajan pedagogisia opintoja ja tein opetusharjoittelua. Harjoittelukoulun ohjaavalla opettajalla oli printattuna paperi, johon piti ennen oppitunnin pitoa kirjata kaiken muun lisäksi myös ajatuksia siitä, miten oppilaita motivoidaan.
En oikein ikinä tiennyt, mitä muuta lappuun kirjoittaisin kuin että ”oppilas oppii opetetun asian”. Näin jälkikäteen harmittaa, ettei asiaa kuitenkaan käsitelty sen kummemmin saati annettu avaimia oppilaiden motivoimiseksi. Ajattelin silloin, että on lähes mahdotonta yrittää motivoida nuorta, joka ei pidä matematiikasta. Mutta eihän se pidä lainkaan paikkaansa.
Viimeisimmässä blogikirjoituksessani esitin näkemykseni siitä, miten tietoteknisiä taitoja pitäisi opettaa. Nyt aion pureutua motivaation merkitykseen oppimisessa, ja sukellan jopa hieman pelillistämisen maailmaan. Olen aikuiskouluttajan urani aikana ollut erittäin tyytyväinen aikuisten oppilaiden motivaatioon, sillä jokainen on tullut opetukseeni sentään vapaaehtoisesti oppimaan. Näinhän ei kuitenkaan aina ole. Joskus koulutukseen tullaan, koska vaihtoehtoja ei ole ollut. Jonkin aikaa sitten koulutin huonosti motivoitunutta ryhmää. Sen jälkeen jäin miettimään motivoimista, opettajan rooliani sekä sitä mikä erottaa hyvän ja erinomaisen opettajan.
Useissa tutkimuksissa on havaittu, että motivaatiolla on suuri merkitys oppimisen kannalta (ks. esim. Boekaerts 2002). Erilaisia motivaatioteorioita on useita, mutta karkeasti voidaan tehdä jako ulkoiseen ja sisäiseen motivaatioon. Ulkoisesti motivoitunut oppilas opiskelee siksi, että saa (hyvän) arvosanan, pääsee pois peruskoulusta, pääsee haluamaansa jatko-opintopaikkaan tai saa vanhempiensa hyväksynnän eli toisin sanoen saavuttaa jonkin ulkoisen palkinnon. Sisäisesti motivoitunut oppilas on aidosti kiinnostunut aiheesta ja haluaa oppia välittämättä ulkoisista palkinnoista. Kun motivaatio on sisäistä, on oppiminen tehokkaampaa ja esimerkiksi luovuttamista tapahtuu vähemmän kuin ulkoisesti motivoituneella oppijalla. Motivaatiolla on siis tärkeä merkitys oppimistuloksen kannalta. Kuinka sitten motivoida oppilaita niin, että he saavuttavat parempia oppimistuloksia?
Muutaman vuoden ajan televisiosta on tullut lastenkasvatusohjelma, jossa ”superlastenhoitaja” saapuu auttamaan perhettä ongelmia aiheuttavan jälkikasvun kanssa. Lähes aina ratkaisu ongelmiin on pelillistäminen! Lapselle kehitetään jonkinlainen palkkiojärjestelmä: hänellä voi olla ”tulostaulu”, josta hän voi seurata edistymistään tai sitten selkeä palkkio, kuten uusi helmi purkkiin, jokaisesta onnistumisesta tai yrityksestä. Lisäksi lapsi saa palautetta ja pelillistämiseen osallistuu koko perhe. Joskus lapsi saattaa saada yllätyspalkinnon, kun hän on pärjännyt erityisen hyvin. Pelimaailmassa nämä kaikki keinot (sekä muutama muukin) ovat käytössä: edistyminen, tavoitteet, palkkiot, palautteet, yllätyksellisyys, muut ihmiset ja sitouttaminen. Jos nämä kaikki otettaisiin käyttöön opetuksessa, nostaisiko se motivaatiota ja tehostaisi oppimista? Ainakin ohjelman lapsille metodi toimii häkellyttävän hyvin.
Alakoulun puolella vastaavia peleistä tuttuja metodeja varmasti jo käytetäänkin, mutta vanhempien oppilaiden ja oppijoiden osalta hyödyntäminen on vähäistä. On nimittäin vaikeaa keksiä tapa, jolla motivoida kaikkia. Jos kehitän pelin, jossa kurssin lopuksi voittaja saa vaikkapa kurssiin liittyvän kirjan, motivoi se vain niitä, jotka kyseisen kirjan haluavat. Yhtä oppilasta voi motivoida jokin julkinen tunnustus, mutta toiselle sellainen on kauhistus. Motivaatiotekijöiden ymmärtämisessä ja opetuksen pelillistämisessä on siis vielä paljon kehitettävää. Mikä sinua motivoi oppimaan?
Seuraavassa kirjoituksessa pohdin tarkemmin, miten erilaisia oppilaita ja oppijoita motivoidaan.
