Karhukaan ei jaksa aina painia – se syö välillä puolukoita

LingonberryTämä on toinen ja viimeinen osa Jukan merkityksellistä työtä käsittelevästä blogikirjoituksesta. Ensimmäinen osa julkaistiin kaksi viikkoa sitten.

Tohtorin määräyksestä

Analysoimme meille normaaliin tapaan keväällä saavuttamiamme tuloksia suhteessa tekoihimme ja pohdimme painopisteitä syyskaudelle. Analyysin pohjalta muutimme johtamisjärjestelmäämme hieman:

a) lisäsimme hieman jokaisen Cloudrivenin työntekijän mahdollisuuksia valita meille tärkeisiin prosesseihin liittyvistä teoista kullekin viikolle sopivat,
b) erotimme toisistaan tekemisen ja tulokset sekä
c) päätimme palkita tekemisestä mahdollisuuksilla vaikuttaa Cloudrivenin toimintaan sekä omiin kehitysmahdollisuuksiin.

Kun valinnanvapaus kohdistuu tekoihin, jotka ovat kriittisiä kyvyllemme luoda arvoa asiakkaillemme, ihmiset kanavoivat aikaa ja osaamistaan paremmin heidän vahvuuksiensa mukaiseen tekemiseen. Näin tapahtuu, jos oletuksemme jotakuinkin rationaalisista päätöksistä ajankäytön suhteen toteutuu keskimäärin yksilötasolla palautteen ja palkkioiden kannustamana. Tästä loogisena johtopäätöksenä on, että työmme tuottavuuden pitäisi kasvaa vertailukaudesta.

Pohdimme myös, miten voisimme parantaa edelleen yhteishenkeämme ja kykyämme puhaltaa yhteen hiileen. Päätimme antaa jokaiselle mahdollisuuden nostaa viikon aikana erinomaisesti toiminut henkilö jalustalle. Näin pyrimme kanavoimaan arvostavaa ja ohjaavaa palautetta ihmiseltä toiselle. Erityisen mahtavaa on, että asiakkaammekin lähtivät mukaan. Kuvasin pari viikkoa sitten videon, jolla asiakkaamme kertoo spontaanisti vasta julkaistujen mobiilisovellusten myönteisistä vaikutuksista hänen organisaationsa asiakaskohtaamisiin. Asiakkaan onnistumisten vuoksi me teemme työtämme. Parasta palautetta hyvästä työstä onkin aito kiitos asiakkaalta.

Lisäksi arvelimme, että me kaikki haluamme oppia uutta ja kehittyä. Niinpä päätimme uudistaa tekemiseen kohdistuvaa palkitsemista. Syyskaudella jokainen halukas saakin listata palkkioksi erityistaitonsa, jonka suhteen hän on valmis opastamaan muita. Lopullista kurssilistaa vielä kasataan, mutta tarjonta tuntuu pärjäävän hyvin pienelle kansanopistolle. Erityistaitoihin liittyvän opastuksen lisäksi kaupan on luonnollisesti pienempiä ja hieman suurempia sekä yrityksen että tekijän näkökulmasta osaamista, vaikutusmahdollisuuksia tai hyvinvointia parantavia palkintoja.

Karhukaan ei jaksa aina painia, vaan se syö välillä puolukoita

Cloudrivenillä olisi krooninen tarve palkata lisää väkeä johtoon tai hallintoon, jos kaikki yllä kuvattu pyörisi manuaalisen työn varassa. Päätimme kuitenkin antaa karhujen vaellella puolukkametsillä ja keskittyä asiakkaille arvoa tuottavaan työhön. Niinpä hyödynnämme Habit-järjestelmäämme johtamisessa. Johtamisjärjestelmän muutosten perusteella teimme konfigurointeihin muutoksia:

a) esitämme kriittisen tekemisen ja tulokset samassa näkymässä voidaksemme tarkastella työn ja tulosten yhteyttä myös visuaalisesti
b) palkitsemme vain tekemisestä, sillä uskomme tulosten lopulta tottelevan tekemistä
c) yhteismitallistimme tavoitepistemäärät eri työntekijärooleilla, jotta työpanokset olisivat vertailukelpoisia
d) kirjaamme myyntiprosessiin liittyvän tekemisen Dynamics CRM:n päällä pyörivään Virta-järjestelmäämme ja hyödynnämme Habitin tuotteistettua geneeristä Dynamics CRM -integraatiorajapintaa tietojen tuomisessa Habitiin
e) annamme tilaa asiakkaidemme videoidulle palautteelle onnistumisista ja kehityskohteista ja käymme siitä keskusteluja

Järjestelmän hiominen ei kuitenkaan johtanut luopumiseen palaverikäytännöistämme. Päinvastoin vahvistimme johtamista järjestelmän kautta keskittyen laajemmin viikkotasolla havaintoihin, joita voimme järjestelmän avulla tehdä. Muutos ei siis kohdistunut viikkopalaverien kuluvaan kokonaisaikaan, vaan ajan käyttöön tuottavampaan keskusteluun.

Osallistumisten osalta merkittävin muutos viikkopalavereihin on Jannen puuttuminen riveistä fyysisesti hänen kartoittaessaan Cloudrivenin mahdollisuuksia USA:n markkinoilla. Fyysisestä poissaolosta huolimatta Jannekin on läsnä. Hänen panoksensa on läpinäkyvästi kaikkien mielessä Habitin kautta. Yhteydenpito sujuu luonnollisesti Habitin lisäksi siihen tarkoitettujen välineiden (O365-palvelut ml. Lync, Outlook ja Sharepoint sekä Skype tai yhteisöllinen CRM-järjestelmämme) avulla aiheesta riippuen.