Johtajalla on paikkansa myös vapaaehtoistyössä

Anna CajanusNeljä vuotta sitten opiskelin Santiagon kaupungissa Chilessä. Opintojeni aikana tutustuin moniin mahtaviin tyyppeihin, jotka olivat kotoisin El Salvadorista, pienestä, kauniista ja kehittyvästä Keski-Amerikan valtiosta. Vuotta myöhemmin kutsuin uudet ystäväni osallistumaan syntymäpäiväjuhliini Suomeen. Tietystikään he eivät pystyneet matkustamaan maailman toiselle puolen, mutta kutsu johti johonkin isompaan.

Minulle selvisi, että yksi ystävistäni oli mukana käynnistämässä El Salvadorin Teach for All -ohjelmaa Enseña por El Salvadoria. Koska suomalaisella koulutusjärjestelmällä on kansainvälisesti hyvä maine, kysyin ystävältäni, tarvitsisivatko he ohjelmassa apua. Vuoden 2012 alussa kokosin suomalaisista opettajista ja opettajaopiskelijoista innostuneen ryhmän ja myöhemmin mukaan liittyi myös Suomessa asuva salvadorilainen. Projekti on ollut itselleni todella merkityksellinen, mutta koska Enseña por El Salvador -ohjelmaan liittyvän koulutuksen aloitus on lykkääntynyt jo useaan otteeseen, on välillä ollut haastavaa palauttaa mieleen projektin mielekkyys.

Vaikka työ on merkityksellistä ja mielekästä, joskus eteen tulee työtehtäviä, jotka eivät ole niin mieluisia ja nautinnollisia, mutta jotka täytyy kuitenkin tehdä. Erityisesti vapaaehtoistyössä on helppo keksiä tekosyitä ja tärkeämpää tekemistä välttyäkseen epämieluisilta tehtäviltä. Tällaisessa tilanteessa johtajan rooli on erityisen tärkeä.

Oman kokemukseni perusteella on tärkeää määritellä selkeästi ryhmän tavoitteet ja jokaisen osallistujan konkreettiset toimet tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämän jälkeen on helpompi tarkentaa kunkin osallistujan roolit ja vastuut. Roolien ja vastuiden jaossa vapaaehtoistyöntekijät pitää kohdata yksilöinä: johtajan tehtävä on ymmärtää, minkälaisia päämääriä ja toiveita vapaaehtoisilla on, ja mitä he haluavat vapaaehtoistyön kautta oppia ja saavuttaa.

Seuraamme systemaattisesti sovittujen toimenpiteiden toteutumista, mikä auttaa meitä selkeyttämään omaa toimintaamme, mutta samalla se myös yhdistää puuduttavammat ja epämieluisat tehtävät merkitykselliseen päämäärään, jonka olemme päättäneet yhdessä saavuttaa. Vaikka tavoite näyttäisi olevan vielä kaukana – meidän tapauksessamme se vielä liikkuu koko ajan kauemmaksi –, on erittäin tärkeää iloita pienistäkin onnistumisista. Olemme esimerkiksi tehneet yhdessä perinteisiä salvadorilaisia pupusoita kiittääksemme itseämme tähänastisesta hyvin tehdystä työstä. Edellisessä lauseessa oli oikeastaan kaksi tärkeää motivoinnin välinettä: hyvä ruoka ja spontaanit kiitokset hyvin suoritetusta työstä. (Hyvä ruoka ei välttämättä ole työelämässä niin tärkeä asia, mutta kukapa ei mieluummin osallistuisi kokoukseen, jossa on terveellistä purtavaa kuin kokoukseen, jossa ei ole.)

En ehkä ole suoriutunut kaikista tehtävistäni parhaalla mahdollisella tavalla, osaksi siitä syystä, että toimintaprosessimme eivät ole vielä kovin vakiintuneita. Onneksi ryhmämme jäsenet ovat kuitenkin mahtavia asiantuntijoita, jotka tekevät työtä projektin parissa suurella sydämellä kaikesta huolimatta.

Vaikka tätä projektia toteuttavatkin vapaaehtoiset, samat johtamisen periaatteet pätevät myös työelämässä: on asetettava selkeät tavoitteet ja sovittava konkreettiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi on määriteltävä selkeät roolit ja vastuut. Ja onnistumisista pitää aina kiittää ja niitä pitää muistaa myös juhlia – mielellään hyvän ruuan kera.

Kirjoittaja on Oulusta kotoisin oleva diplomi-insinööri ja Cloudrivenin organisaatioiden asiantuntija, joka tekee merkityksellistä vapaaehtoistyötä sekä El Salvadorin koulutusjärjestelmän kehittämisen parissa että partiossa.