Merkityksellinen joulu myyntimyrskyn myllerryksessä

Jatkamme viime joulusta tuttua Cloudrivenin blogijoulukalenteria. Julkaisemme jokaisena joulua edeltävänä arkipäivänä omien sekä vieraskirjoittajien kirjoituksia merkitykselliseen työhön ja asiakaskokemuksiin liittyen. Sarjan aloittaa toimitusjohtajamme Jukka.

Gamification Guru Jukka KoskenkantoJoulun aika on monelle pyhä. Silloin mitataan herkästi omaa merkityksellisyyttä. Lapset tutkivat sitä, mitä heidän ymmärtämässään tuloskortissa näkyy muutaman viikon kuluttua. Mittarit muuttuvat ympäristön mukaan. Lahjat, turvallinen joulu kotona, läheisyys, tai hyväksyntä. Aikuiset tutkivat tuloskortilta työpaikan bonuksia, saldoa lähetettyjen työhakemusten osalta tai muuta tilinteon hetkellä olennaiselta tuntuvaa. Valitettavan moni mittareista on metsässä kuin varastamatta jäänyt kuusi loppiaisena.

Ympäristötekijät vaikuttavat rankasti siihen, miten ihminen arvottaa itseään. Mitä mittareita tietoisesti tai tiedostamatta käyttää? Silti jokainen ihminen, lapsi tai aikuinen, on merkityksellinen. Minä neuvoisin keskittymään siihen, kerrotko elämäsi tarinan sinulle riittävällä tasolla. Onko se kasvutarina? Oletko oppinut vaikeuksista ja välttänyt ylpistymisen onnistumisen hetkellä? Oletko pyrkinyt palvelemaan läheisiäsi ja muita ihmisiä? Antanut mahdollisuuden ja auttanut heitä kasvamaan oman tarinansa päärooliin. Tulemaan ihmisiksi, joiksi he haluavat tulla?

Merkityksellisyyden kokemus on tärkeää. Ilman palautetta siitä, että on arvokas ihminen, kokemus kärsii. Palautteen puute satuttaa.

Noh, mitä tekemistä tällä on yritysblogin kanssa? Malta hetki. Yritän kertoa meidän tarinasta yhden luukun mittaisen katkelman.

Teimme viime vuonna selvityksen suorituksen johtamiseen liittyen suomalaisilla työpaikoilla. Jos selvityksestä pitää nostaa yksi havainto yli muiden, se on räikeä vaje ihmisten saamassa palautteessa suhteessa palautteen tärkeyteen. Selvityksen perusteella suomalaisessa työelämässä ihmistä ei osata kohdata ihmisenä ainakaan palautteen näkökulmasta. Jokainen ihminen ansaitsee palautteen onnistumisistaan, epäonnistumisistaan, yrittämisestä ja yrityksen puutteesta. Palaute työssä antaa mahdollisuuden kasvaa niihin saappaisiin, joihin halu ja matkan opettamat taidot kantavat. Kokemusta itsestään merkityksellisenä osana yritystä tai yhteisöä kasvaa palautteen myötä.

Miksi palautteella rakennettu merkityksellisyyden kokemus sitten on tärkeää? Uskon, että työtään ja omaa panostaan merkityksellisenä pitävät ihmiset palvelevat paremmin asiakkaitaan ja työtovereitaan. Se näkyy ja kuuluu. Mieti, milloin kohtasit viimeksi työtä tekevän ihmisen, joka selvästi koki oman panoksensa kohtaamisessanne merkitykselliseksi. Vertaa sitten muistikuvaasi omaa panostaan työpaikan umpisuoleksi uskovaan ihmiseen. Voi tulehtua ja puhjeta, mutta ei siitä paljon hyötyä ole.

Niin. Kumman kanssa työskentelet mieluummin? Kumpi heistä ilahduttaa asiakastasi? Kumman palvelu jää mieleen ja luo kokemuksen ihmisestä, joka oli sinua varten?

Jos palaute on selvityksemme mukaisesti hyödyntämätön voimavara yrityksissä, niin miksei asialle tehdä jotakin? Olen varma, että sitä monessa paikassa yritetään. Meilläkin. Osuvan ja ihmisen tarinaa tukevan palautteen antaminen edellyttää hänen intressiensä tuntemusta edes likimain. Silti suurin osa yrityksistä virittää johtamisensa pääasiassa yrityksen intressien kautta ja antaa palautteen pelkästään sitä vasten. Me uskomme parhaan lopputuloksen syntyvän, kun yrityksen tavoitteita edistetään ihmisten intressien kautta. Tämä tekee osuvan palautteen antamisesta haastavaa. Mahdotonta se ei silti ole.

Hyödynnämme toiminnassamme sovellusten tarjoamaa tukea palautteen antamiseen kasvokkain annetun palautteen lisäksi. Joskus onnistumme paremmin ja toisinaan huonommin. Hämmentävän hyvin onnistumisen taso näkyy tuloksissa. Tällä hetkellä meillä on käynnissä myyntimyrsky, jokavuotinen kaupallisen hyödyn huipennus. Olemme päättäneet antaa mahdollisuuden onnistumisen myötä koko tiimille kohdentaa onnistumisen koosta riippuvan pienen potin ihmisiämme lähellä oleviin hyväntekeväisyyskohteisiin. Tähän mennessä saavutettujen tulosten perusteella näyttää siltä, että tämä malli toimii meillä. Omia intressejä voi toteuttaa monella tavalla. Joulun aikaan sopivasti auttamalla muita.

Myyntimyrskyn toteutuksessa meitä tukee kaksi toisiinsa linkittyvää sovellusta. TrainEngage–palvelun avulla nostamme CRM:stä tulosdatan esille ja jaamme opit onnistumisten takana. Samalla tarjoamme pienen henkilökohtaisen kiitoksen panoksesta virtuaalisen palautteen muodossa. Vastaavasti Virta CRM –sovelluksemme on ahkerassa käytössä sekä viikkopalavereissa että niiden välissä. Mielenkiinto kohdistuu monella yhtäkkiä absoluuttisen kauppojen arvon sijaan siihen, miten paljon hyvää olemme tehneet.

Myyntimyrskyn hengessä ja paremman asiakaskokemuksen tarjotaksemme joulukuun erikoisetuna annamme kaupan päälle TrainEngage Business –sovelluksen hankkijoille veloituksettoman työpajan sovelluksen hyödyntämisestä johtamisessa ja esimiestyössä. Ole yhteydessä!